Hyvä syöminen ja sen itselle toimivan tavan löytäminen ei aina ole helppoa. Erityisesti syömiseen liittyvien ajatusten työstäminen vaatii joskus useammankin vuoden työn, ennen kuin löytyy tasapaino, jossa oma mieli ja toiminta ovat ikään kuin samalla aaltopituudella.
Tässä artikkelissa kerron omista suurimmista syömiseen liittyvistä oivalluksistani, jotka ovat tuoneet minulle tasapainon syömiseen.
Itsekin olen, kaikesta tiedosta ja oppimastani huolimatta tehnyt matkaa syömistottumusten tasapainottamiseen erilaiseten mutkien ja ylä- ja alamäkien kautta. Välillä on ollut aikoja, jolloin makeansyöminen on karannut käsistä ja hallinnut liikaa elämää. Välillä on ollut vaikea löytää kulutukseen sopivaa syömismäärää, eli syöty ruokamäärä ja kuluttettu energia eivät ole olleet tasapainossa.
Erilaiset ruokavaliokokeilut ovat tuoneet toisaalta näkemystä miten eriasiat toimivat, mutta toisaalta myös osoittaneet, että mitkään vippaskonstit tai nippelitiedolla näpertämiset eivät ole tuoneet sitä kaivattua tasapainoa syömiseen. Eli, tasapainoa, sellaista tilannetta, jossa ei tarvitse koko ajan miettiä, että mitä söisi, mitä ei saa missään nimessä syödä tai mitä tulikaan äsken syötyä.
Mutta nyt, vihdoin, koen että olen löytänyt syömistottumuksiini tasapainon, jolloin minun ei tarvitse kokoajan miettiä mitä tuli syötyä tai mitä söisi seuraavaksi.
Tässä artikkelissa jaan siis tärkeimmät oppini, joiden avulla olen tasapainon löytänyt omaan syömiseeni.
1. Ennen kokeilin erilaisia ruokavalioita, enää en kuureile
”Lopeta laihdutus” on ”klassinen” neuvo, jonka kuulee välillä sellaisen henkilön suusta, joka on onnistunut painonhallinnassa tai muuten saanut syömistottumuksensa tasapainoon. Koen, että tämän opin ydin on siinä, että lakataan ajattelemasta, että joku keino, konsti, ruokavalio tai ruokalista tai jonkun säännön mukaan syöminen toisi sen hyvän olon ja tasapainon. En usko, että kukaan ulkopuolinen voi toiselle sanoa, että syömällä 40 grammaa proteiinia ja 150 grammaa kasviksia juuri sinä laihdut tai voit hyvin.
Lopettamalla laihdutus, eli stressaaminen painosta ja siitä mitä tuli syötyä tai mitä ei pitäisi syödä, päästään lähemmäs joustavaa ja sallivaa syömistä. Joustava syöminen on sitä, että ymmärretään, että välillä syödään enemmän ja välillä vähemmän, välillä vähän laadukkaampia ruokia, mutta joskus on ok myös syödä herkkuja.
2. Syön tasaisesti ja säännöllisesti, en jätä aterioita väliin
Itsekin, vaikka syömisen ammattilainen olenkin, olen toiminut niin, että jonkun epäterveellisen tai tuhdin tai muuten vaan omatuntoa soimanneen aterian jälkeen olen ajatellut, että ”tasoitan” saatua energiamäärää ja jätän aterian syömättä. Tai syön pelkkää salaattia.
Aterioiden väliinjättäminen tai syöminen liian kevyesti johtaa helposti siihen, että nälkä kasvaa kovin suureksi, jolloin tulee taas syötyä liikaa, tai valittua huonoja vaihtoehtoja.
Elimistö on viisas. Se kyllä tasoittaa syömisen määrää ilmoittamalla kovemmalla tai vähän pienemmällä nälällä, kun luottaa sen kertomiin viesteihin. Eli silloin kun syödään liikaa tarpeeseen nähden, elimistö ilmoittaa seuraavalla aterialla suuremmasta kylläisyyden tunteesta tai pienemmästä nälästä. Kun kuuntelee näitä merkkejä ja syö nälän tunteen mukaan, elimistö pitää huolen painon pysymisestä samoissa lukemissa. On turhaa rasittaa itseään sellaisilla ajatuksilla, että edellistä ateriaa pitäisi jotenkin kompensoida.
3. En kiellä itseltäni mitään
”Nyt lopetan sokerin käytön kokonaan”, ”Nyt aloitan kyllä karkkilakon” niinpä, kaikkihan näin on joskus päättänyt. Kuitenkin jälkeenpäin kun on arvioinut niitä aikoja, kun tekee tällaisia totaalikieltoja ja vertaa aikaan, jolloin ei kiellä mitään, niin yllätyksekseen voikin huomata, että vähiten makeaa on kuitenkin tullut syötyä silloin, kun mitään ei rajoita.
Kun tehdään totaalikielto ja toistellaan itsellemme koko ajan, että en saa syödä makeaa, en saa syödä makeaa, niin aivot eivät rekisteröi tuota ei saa – sanaa siinä edessä, vaan se makea, tai suklaa pyörii mielessä koko ajan vain lisäten sitä mielihalua.
Sen sijaan, kun olen ottanut asenteen, että jos tekee mieli, niin syön, niin hyvin pian huomaa, että itse asiassa ei teekään niin paljon mieli makeaa. Alussa tietysti makeaa saattaa mennä vähän enemmän, mutta jos reagoi kehon kylläisyysviesteihin ja opettelee ajattelemaan, että minun ei ole pakko syödä kaikkea suklaata maailmasta nyt, sillä saa sitä sitten taas myöhemminkin, niin tulee tunne, että ei jää mistään paitsi, vaikka juuri nyt ei ahmikaan kaksin käsin sitä suklaata.
4. Toisen määrittämästä listasyömisestä joustavaan elämään
Hirveän usein me haemme ratkaisuja syömiseen ulkopuolelta, jonkun toisen määrittämänä. Haluaisimme, että syömällä jonkun toisen tekemän listan mukaan, voisimme lopun ikäämme syödä niin ja kaikki olisi ikuisesti korjattu.
Valitettavasti se ei mene niin. Syömiseen liittyy niin paljon tunteita, mieltymyksiä, sosiaalisia tilanteita ja erilaisia arvostuksia, että elämä tulee todella hankalaksi jos yrittää syödä jonkun toisen määrittämällä tavalla. Ja kuka jaksaa pitkään tehdä elämästään hankalaa?
Myönnän, että olen itsekin kokeillut useita useita dieettejä ja ”menetelmiä”. Jotkut toimivat kaksi viikkoa, toiset ei sitäkään. Dietin loppumiseen on ollut kaksi syytä: ensimmäinen se, että tulen valtavan nälkäiseksi, väsyneeksi ja kiukkuiseksi, kun syön liian vähän. En pysty enää ajattelemaan muuta kuin ruokaa ja sitä, mitä syön kun tämä dieetti päättyy.
Toinen syy se, että en vain pysty taipumaan sellaiseen elämään, että kuljetan kaikki ruoat mukana muovikipoissa. Jos työpaikkaravintolassa ei olisi tarjolla kanaa ja riisiä ja siihen kylkeen 25 grammaa raejuustoa, niin mitä teen? Eli tällaiset listat tekevät syömisen niin hankalaksi, että en pysty niitä noudattamaan erilaisissa arkeen kuuluvissa tilanteissa.
5. Salaatilla ei elä, syön kunnon ruokaa
Pitkään kuvittelin, että olisi kamalan terveellistä syödä salaattia ateriaksi. Eli siis lounaalla tai iltaruoaksi syötäisiin vaan salaattia. Se olisi tosi terveellistä, ja tottakai minä terveellisen ruoan puolestapuhuhjana syön terveellisesti. Yritin siis usein sinnitellä ajatuksella, että olisi tavoiteltavan arvoista syödä salaattia.
Samaan aikaan kuitenkin kärsin kovista makeanhimoista. Milloin teki mieli suklaata, milloin irtokarkkeja. Jäätelöä meni illalla helposti puoli litraa kerralla ja välillä tuli syötyä juustoa oikein viipalekaupalla. Kun teki niin kauheasti mieli, eikä kroppa meinannut tulla kylläiseksi millään.
Nyt kun olen tajunnut yhdistellä asioita vähän enemmän, ymmärrän, että näille himoille oli ihan selvä fysiologinen syy. Elimistöni ei vaan saanut riittävästi energiaa, proteiinia, rasvaa ja hiilihydraatteja näistä salaattiaterioista. Ja siksi se huusi energiaa suklaasta, juustosta, jäätelöstä ja milloin mistäkin.
Sen jälkeen, kun myönsin itselleni, että en pärjää pelkällä salaatilla, ovat myös mielihalut vähentyneet lähes olemattomiin. Nykyisin, kun syön kaksi lämmintä ateriaa päivässä (joihin tietysi kuuluu myös reilusti kasviksia) ja lisäksi proteiinia ja rasvaa myös aamupalalla, välipalalla ja iltapalalla, en juurikaan koe minkäänlaisia ”ruokahimoja”. Ja sitä jäätelöäkin riittää parin ruokalusikallisen verran.
6. Sallin itselleni myös herkkuja
Meille opetetaan nykyään joka puolella mediassa, että herkut ja makea on jotenkin syntistä ja näistä pitää tuntea syyllisyyttä. Toki eihän niistä nyt saada kauheasti elimistölle tarpeellisia aineksia, eli ei niillä kannata korvata oikeaa ruokaa. Mutta jos ruokavalio on muuten hyvä, eli monipuolinen ja ravintorikkaita ruokia sisältävä, ei pienestä herkkujen määrästä tarvitse stressata.
Usein kehitämme itsellemme ”mielen esteen” tästä herkkujen syömisestä. Eli ajattelemme, että kaikki herkut pitäisi kieltää, jotta voi syödä terveellisesti ja tämä ajatus on sitten tulppana koko tasapainoisen syömisen edessä.
Sen sijaan, jos kääntääkin ajatuksen niin päin, että voin syödä terveellisesti ja siitä huolimatta syödä vähän herkkuja, niin tuo makean syömisen stressi poistuu kokonaan. Pieni määrä herkkuja ruokavaliossa ei vie pois niiden terveellisten ruokien hyviä puolia. Ja lisäksi kun syö hyvin kunnollista ruokaa, nuo makean mieliteot todennäköisesti vähenevät huomattavasti, koska keho saa kaiken tarvitsemansa. Mikä kenellekin on ”sopiva” määrä herkkuja, voi olla erilaista. Toisille sopii pieni makea joka päivä, toisille jälkiruoka pari-kolme kertaa viikossa ja jollekin karkkipäivä kerran viikossa.
Mikä ikinä se sopiva tapa onkaan, ja kun se löytyy, ei pienestä herkuttelusta silloin tällöin pidä ottaa mitään stressiä.
Itse syön jotain makeaa lähes joka päivä. Mutta määrät ovat kuitenkin kohtuullisia: pari-kolme palaa suklaata, keksi tai pari tai joku pieni kakkupala tai pulla on minun päivittäinen herkkuni.
En koe sen olevan ongelma, sillä muuten ruokavaliossa on riittävästi kaikkea tarpeellista. Ja kun syön tämän pienen herkun joka päivä, ei minun tarvitse ikinä syödä mitään övereitä, koska tiedän, että voin syödä taas huomennakin jotain hyvää.
Haluatko saada ideoita miten voit saada arkisyömisen vähän terveellisemmäksi? Tule mukaan ilmaiseen hyvän syömisen minivalmennukseen. Saat sähköpostiisi vinkkejä terveellisempään ja helpompaan arkiruokaan kahden viikon ajan.
Leave a Reply